Vaivaton ja mukava keilasynttäripaketti isommallekin porukalle
Keilasynttäreillä menoa riittää ja kaikki viihtyvät, kun keilat kaatuvat musiikin tahdissa. Keilasynttärit voit viettää joko normaalivalaistuksessa tai makeissa hohtovaloissa. Keilailun säännöt ovat helppo oppia ja omaa vuoroa sekä pisteitä voi seurata radan yllä olevalta näytöltä, jonne kaikki saavat lisätä oman nimensä tai vaikka toivomansa nimimerkin. Keilailu myös kehittää mielekkäällä tavalla koordinaatiota ja tarkkuutta.
Keilahallissamme on käytössä ratavalliautomatiikka, jonka avulla perheen pienimmätkin saavat kokea onnistumisen riemua. Lapsen vuoron koittaessa vallit nousevat rännikourujen eteen ja laskeutuvat vuoron jälkeen takaisin automaattisesti. Jos pallo tuntuu liian painavalta, vierityskourut helpottavat pallon saattamisessa matkaan. Näin eri ikäiset ja tasoiset pelaajat voivat viettää hauskaa keilahetkeä yhdessä. Keilakenkiä on saatavilla alkaen koosta 24, eli noin 2–3-vuotiaille.
Keilasynttäreihin kuuluu 1 tunti iloista keilailua ja sen jälkeen valitsemasi synttäriherkut, jotka on valmiiksi katettu synttäreiden juhlatilaan eli Synttärikellariin tai keilahallin yhteydessä olevaan Lounge-tilaan (+40,-/tunti). Tila on käytössänne tunnin ajan.
Olemme koonneet synttäritarjottimelle kolme toinen toistaan maistuvampaa synttäripakettivaihtoehtoa, josta voit valita sankarillesi sopivimman kokonaisuuden.
Valmiita synttäripaketteja voit myös täydentää mahtavilla lisäherkuilla. Näiltä synttäreiltä ei nälkäisenä lähdetä!
Keilasynttärit voit viettää ajankohdasta riippuen joko perinteisinä keilasynttäreinä tai tunnelmallisesti hohtokeilasynttäreinä. Katso hohtokeilausajat keilahallin hinnastosta. Minimi osallistujamäärä 8 lasta.
Voit myös tilata ohjaajan keilaosuuteen 60,-/tunti (Ohjaaja innostaa ja ohjaa peliä/aktiviteettia.)
Lisätietoja synttäreistä saat Arena Centerin myyntipalvelusta puh. 044 700 7060 tai sähköpostitse myynti@arenacenter.fi. Vastauksia yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin löydät UKK-osiosta
Keilan synttäripakettien tarjoiluja voit täydentää myös maistuvilla lisäherkuilla.
Varaa keilasynttärit myyntipalvelusta sähköpostilla myynti(at)arenacenter.fi, puhelimitse 044 700 7060 tai alla olevalla lomakkeella.
Alta löydät vastauksia yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin keilasynttäreiden järjestämisestä. Mikäli et löydä vastausta mieltäsi askarruttavaan asiaan, älä epäröi ottaa yhteyttä. Myyntipalvelumme palvelee sinua synttäriasioissa numerossa 044 700 7060 tai sähköpostitse myynti@arenacenter.fi.
1) Synttärit voit varata helposti tämän sivun varaustiedustelulomakkeella haluamillesi synttäreille. Tällöin tieto tulee myyntipalveluumme, joka ottaa sinuun yhteyttä ja tekee tarvittavat varaukset. Samalla he sopivat kanssasi synttärijuhlien tarkemmat yksityiskohdat.
2) Voit myös soittaa suoraan myyntipalveluumme 044 700 7060 (arkisin klo 9-16) ja sopia puhelimitse synttärivarauksesta.
Riippumatta siitä teetkö varauksen synttäritiedustelu lomakkeella tai puhelimitse, synttärit maksetaan aina paikanpäällä kassaan ennen synttäreiden alkua. Maksuvälineinä käyvät käteinen, sekä yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Varaus on mahdollista perua tai siirtää pätevästä syystä, kuten lapsen sairastuminen. Mikäli syntymäpäiviin on aikaa enemmän kuin 7 vuorokautta, ne voi perua kokonaan. Jos aikaa on alle 7 vuorokautta, voidaan syntymäpäivät siirtää toiseen ajankohtaan.
Myyntipalvelumme lähettämässä varausvahvistuksessa ilmoitetaan ajankohta, johon mennessä lopullinen osallistujamäärä tulee vahvistaa. Mikäli tämän jälkeen tulee viimehetken muutoksia, kannattaa niistä olla heti yhteydessä myyntipalveluun.
Mikäli synttäreihin on aikaa alle 7 vuorokautta, voidaan syntymäpäiviä siirtää ja pyrimme löytämään uuden ajan synttäreiden järjestämiseksi.
Synttäreiden minimi osallistujamäärä on 8 lasta, sisältäen myös synttärisankarin.
Bowling Myllypuro / Arena Center huolehtii kaikki tarvittavat tarjoilut. Omien eväiden tuominen ei ole hygienia- ja siistiyssyiden takia sallittua. Jos valikoimissamme ei ole allergikolle sopivia tuotteita, asiakas voi etukäteen sopia myyntipalvelumme kanssa omien herkkujen tuomisesta kyseiselle lapselle.
Suurin osa tarjoiluista on muokattavissa kaikille sopiviksi. Myyntipalvelumme lähettämässä varausvahvistuksessa ilmoitetaan ajankohta, johon mennessä kaikki erikoisruokavaliot tulee ilmoittaa meille. Jos valikoimissamme ei ole allergikolle sopivia tuotteita, asiakas voi sopia myyntipalvelumme kanssa omien herkkujen tuomisesta kyseiselle lapselle.
Keilasynttäreillä riittää, että on itselle mieluisa ja mukava vaatetus. Keilakengät osallistujat saavat keilahallista lainaan. Kengissä on käytettävä sukkia.
Suosittelemme, että synttärivieraat saapuisivat paikan päälle noin 15 minuuttia ennen synttärien alkua, jotta ehditte ilmoittautua kassalla ja täyttää nimilistat niin, että keilaajien nimet saadaan näkyville tulosnäytöille.
Synttäreille pitää olla mukana vähintään yksi aikuinen, joka on vastuussa ryhmästä. Suosittelemme yhtä aikuista viittä lasta kohden. Varsinkin synttäritarjoilujen aikana paikalla on aina syytä olla joku aikuinen, jotta herkutteluhetki sujuu mutkattomasti.
Leikkiluola synttäreillä tarjoamme kahdelle aikuiselle kahvit/teet. Aikuisille on lisäksi mahdollisuus varata tarjoilujen yhteyteen esimerkiksi useammalle kahvia/teetä, pullaa tai pientä suolaista.
Myyntipalvelumme kanssa voidaan aina räätälöidä juuri tarpeitanne vastaava vaihtoehto. Tarjoiluja ja lisäpalveluita on yhdisteltävissä asiakkaan toiveiden mukaan. Voit aina pyytää tarjouksen toivomastasi kokonaisuudesta tai kysyä meiltä vinkkejä synttäreihin liittyen.
Keilakenkiä on koosta 24 ylöspäin (n. 2-3-vuotiaille) ja keilapalloja koosta 6 (6 lbs eli n. 2,7 kg) ylöspäin. Keilahallissa voidaan myös ohjelmoida ratavalliautomatiikka, jolla rännit poistuu ja pienimmätkin kokevat onnistumisen elämyksiä. Vierityskourut auttavat pallon liikkeelle laittamisessa, mikäli pallo tuntuu liian painavalta.
Yhdelle keilaradalle mahtuu hyvin keilaamaan 4-5 henkilöä. Keilasynttärien ratavaraus tehdään aina arvioidun osallistujamäärän mukaisesti (minimi 4 lasta/rata).
Keilasynttäreillä ohjaajan rooli on opastaa ja innostaa lapsia. Ohjaaja ei toimi keilaopettajana/valmentajana.
Huom. Ohjaaja ei korvaa synttäreiden valvojaa!
BOWLING MYLLYPURO
BOWLING MYLLYPURO